sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Eilen tontilla

Eilen aamulla lähti taas auton nokka kohti Keski-Suomea. Koukattiin Lahden kautta hakemassa vastaava mestarimme mukaan tarkistamaan tilanne tontilla.

Itse en ollut käynyt tontilla pitkään aikaan, enkä siis  nähnyt tasoitettua pihaa tai rakennuksia missään vaiheessa.

Oli kyllä kiva nähdä, miten seillä hommat vihdoin etenevät.

Meidän hommia eilen oli homesuojata vaja toiseen kertaan ja saunamökistä niin paljon kun keretään. Suoja-aine oli vähissä, mutta saatiin onneksi suojattua saunastakin kaikki pystyssä olevat osat kertaalleen.

Tyttären tehtäväksi annoin vessan sisäpuolen maalauksen. Sitä ei kuitenkaan vielä saatu loppuun  (unohdin muuten ottaa kuvan siitä, miltä siellä tällä hetkellä näyttää).

 Tämä puoli on saunan takasivu ja pukuhuoneen ikkuna.

 Tässä hieman kuvaa rannasta mökille.Tässä näkyy hyvin myös tuo siistitty ja tasoitettu piha.


Kuinka yllättävää, että meidän neiti tykkäsi keikkua tuolla telineillä...

Pistin tyttären kuvauspuuhiin ja hän kuvasi hieman yläilmoista mökin sisälle. 
Kuvassa siis saunan ovi ja ikkuna. 
Tälle pitkälle seinälle tulee lauteet, joten järvelle näkee hyvin ikkunasta ja ovesta. Oveen tulee iso ikkuna, joten siitä näkee hyvin ulos, mutta myös sisälle. Katselijoita ei järveltä pitäisi näkyä, mutta olisi kuitenkin kiva, että oveen tulisi joku verhosysteemi... En ole vielä keksinyt, millaisen siihen laittaisi.

 Kuvaa telineiltä, minä alapuoella levittämässä puunsuojaa hirren pintaan.


M kävi laittamassa vessan katolle poistoilmaputkeen tiivisteen ettei sadevedet valu putken ulkopintoja pitkin sisälle.

 Kuvaa edestä. Seuraava vaihe tässä taitaa olla kattorakenteiden paikalleen laitto.


Saunaa ulkoa päin. 

Tämä puoli tulee sitten olemaan tupa/keittiö. Keittiökaapit olisi tarkoitus laittaa tuonne takaseinälle ikkunan oikealle puolelle. Toki nyt mietin myös tuota vasenta reunaa... 
Luulen kyllä, että tuo vasen kulma on mahdoton, koska siinä keittiö veisi liikaa tilaa... Täytyy tuumailla ja mittailla viimeistään sitten, kun ollaan saatu lattia paikoilleen. Tarkoitus olisi kuitenkin saada mahdutettua tuonne myös pieni ruokapöytä ja sohva.

 Kuvaa vessan takaa saunalle päin.

Seuraava reissu tontille voi olla jo ensi viikonloppuna. En ole ihan varma kuitenkaan... M on risteilyllä ja mietin, jos meisin tytön kanssa kahdestaan.
Voitaisi jatkaa vessan maalaamista ja tehdä toinen kerros puunsuojaa tuohon saunamökkiin.

Huomenna laitan postauksen liittyen pihasuunnitelmiin. Sitähän tietenkin jo mietin, kun tiluksia tallailin. Ensi keväänä on kuitenkin jo aloiteltava nekin työt, joten nyt talvella on hyvää aikaa tehdä suunnitelmia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti