sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Starttaillaan haaveilu

Kun vuosi on vaihtunut ja kesää kohti mennään, alkaa taas kesämökin laitto fiilikset innostamaan. Vaikka tänä kesänä ei vielä itse mökkiä päästä rakentamaan, ajattelin kuitenkin heiman koostaa omia ajatuksiani mökin tyylistä.

Haluiaisin, että mökin sisustus olis vaalea ja aika luonnonmukaisilla väreillä mentäisi; valkoista, hiekkaa, beigeä, mustaa ja ehkä sinistä. Tilat saisi olla aika simppelisti sisustettu, kuitenkin kodikkaasti ja raikkaasti.

Se, mitä siten loppujen lopuksi yhdessä valitaan onkin jo ihan eri asia. Toivotaan kuitenkin, että saadaan mökistä kaikkia miellyttävä kokonaisuus.

 Ihan näin modernia mökkiä en välttämättä haluaisi, mutta tässä kuvassa on juuri se idea miten keittiö ja ruokatila olisi kiva yhdistää. Eli aika perinteisesti saarekkeella. Mutta järjestyskin on juuri niin, kuin olen mökkiä miettinyt. Keittiö oikealla, ruokatila vasemmalla ja selän taakse jäisi olohuone...

Tuo takaosan syvennys ikkunoineen jäisi pois ja siinä kohtaa olisi vain suora seinä, jossa toki voisi joku ikkuna olla... tai ovi ulos...
Saarrekkeen materiaalikin on aika kiva, koska puun syyt tulee kivasti esille. Kotiin en tuollaista välttämättä ottaisia, mutta mökille, jossa luonto on lähellä se sopisi hyvin.

Kuva: http://www.erikolsson.se/