lauantai 5. huhtikuuta 2014

Kierros tontilla

5.4 siis ajeltiin Keski-Suomeen katsastamaan, miltä tontilla tällä hetkellä näyttää ja samalla suunniteltiin vajalle/ vessalle paikkaa.

Minä en ollutkaan käynyt tontilla sen jälkeen, kun sinne oli tehty paikat rakennuksille. Täytyy kyllä sanoa, että jälleen kerran tilanne näytti melko lohduttomalta.


Tontille ajettaessa oli mökkitie tehty lähes valmiiksi. Tie oli päällystetty pohjakankaalla ja karkealla soralla. Luultavasti tähän tulee vielä lekasorakerros päälle.... Toivon ainakin niin.




























Soralla oli myös päällystetty ns. kääntöpaikka ja ainakin tässä vaiheessa päällystäminen oli jäänyt tähän, mistä varsianinen tonttialue alkaa. Ajateltiin, että saavat jatkaa sen ainakin tuohon saakka, missä M ja koirat ovat.





























Kierreltiin hieman tontilla, nyt kun siellä oli helppo liikkua; maa oli vielä jäässää ja heinät ei rehottaneet.
Eka kuva tässä on jättömaan reunalta. Koko se iso heinikkoalue on jään alla.

 Tässä kuvassa näkee tuon ihanan risumäärän, joka peittää lähes koko tonttia. Näistä risuista pitäisi saada kokoon poltettavien oksien kansa, sekä lajitella polttopuuksi sopivat omaan kasaansa. Voitte kuvitella, että kulku tällä alueella ei tällä hetkellä ole kovin vaivatonta.

 Meidän tontin yksi sivu rajoittuu jokeen, joka olikin tästä kohtaa yllättävän leveä. Olen pari kertaa aiemmin käynyt joen varrella, mutta en muistanut, että se on näinkin leveä. Pikkusen jännitti, miten kestävä tuo jää on, koska ei olis kyllä kauheesti tehnyt mielin mennä pelastamaan koiraa avannosta.




























Tämä kuva on otettu kohdasta, johon meidän piti alunperin rakentaa toinen vajoista. Maa kerettiin raapasemaan tästä kohdasta jo pois ennen kun päädyttiinkin rakentamaan saunamökki.
Nyt mietitään sitä, mihin kohtaan laitetaan tuleva vaja/vessarakennus. Luultavasti se tulee tähän ns. alareunaan kuvan vaakareunan mukaisesti.


 Tämä alue on tulevan saunan takana. Hommaa riittää tälläkin alueella. Tämä kohta on se, johon mietin sitä kasvimaata. Hmmmm.... pikkusen taitaa joutua jotain perustushommia tässäkin tekemään ennen kun sinne saadaan juurekset ja yrtit kasvamaan.

Tässä menee ns. saunapolku saunalle. Saunan aluetta näkee jo hieman tuossa vasemmalla. Nuo kuvassa olevat kantokasat ovat kuvassa huomattavasti pliisumman näköiset, kun livenä. Ikävä kyllä.

 Tämä läikkä on siis saunamökin tontti. Kuvasin aluetta saman kannon päältä, joten vajan paikka jää kuvatessani saunamökin paikkaa takseni.
Saunan ja vajan väliin tehdään terassi ja mietittiin, että siihen voisi myös rakentaa laudoista polun vessalle. Kun tontti on tossa kunnossa, niin se on hyvä tapa päästä vessaan ilman, että kengät on kurassa ja ei tarvitse kompastella risukossa.

 Tässä vielä kuvaa kääntöpaikan laidalta.




























Kuvausassari mun kanssa kannolla.


Tässä ei nyt sitten oo mitään ihmeempiä, kuvaa kääntikseltä taas.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti