Meille tulee sittenkin sähköt, kun saatiin sähköyhtiöltä uusi tarjous, joka oli n. 32 tuhatta euroa alempi, kun heidän edellinen tarjous.
Ja kyllä, kirjoitin ihan oikein. Muutamassa kuukaudessa tarjouksen hinta aleni aika monella tonnilla, joten päätettiin tarttua tilaisuuteen.
Tontille oli vedetty maakaapeli ja sähkökeskus ja torstaina M kävi enoni kanssa asentamassa sähkökaapin varaston seinään. Jopa yksi pistorasia on jo kiinni vajan seinässä.
Vajakin on nyt maalattu kertaalleen oven listoja lukuun ottamatta. Väri on Tikkurilan ja nimeltään Piki. Listat maalataan valkoisella.
Samaa väriä tullaan käyttämän myös saunamökin maalaamisessa.
Vessan sisäosakin on saamassa maalia pintaansa. Hitaasti etenee tämä projekti, kun maalareiden tauot tuppaa venymään pidemmäksi, kun työaika.
Piha näytti hetken aikaa kirpputorilta, kun tyhjennettiin vessa ja varasto talven jäljiltä. Piti laittaa työkalut ja tavarat järjestykseen, että työt on helpompi aloittaa, kun se aika koittaa.
Rannassakin alkaa vesi pikku hiljaa laskemaan. Tuossa uimaranta osuudessa on aika paljon talven aikana tullutta roskaa, joka pitäisi siivota pois.
Vesijättömaakin alkaa pikku hiljaa tulla esille.
Seuraava homma onkin sitten saunamökin rakennustöiden jatkaminen, joka pitäisi alkaa ensi viikonloppuna.
Pidetään peukkuja, että näin tapahtuu.