sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Tähtiä ja valoa

Joulupukki muisti meidän mökkiäkin parilla jutulla. 
Nimittäin ihanalla torkkupeitolla, tähtitarjottimella, servettitelineellä ja kaukosäätimellä ohjattavilla lampun kannoilla. 

Nä polttimoiden kannat on mulle ihan uus tuttavuus ja mielenkiinnolla otan ne testiin.
Bonbons on tuollainen baareista tuttu servettiteline, joka on varmasti ihan käyttökelpoinen terassilla...

Torkkupeitto ja tarjotin tuli siis lahjaksi ja lyhdyn ostin Puuilosta.

Sähköistä mökille sen verran, että olemme saaneet Elenialta tarjouksen sähköstä ja siihen tilaisuuteen tarttumista mietimme vakavasti. Palailen tähän, kun asia on selvinnyt tarkemmin. 😀

Raksa talvitauolla

Heippa pitkästä aikaa!

Rakasa laitettiin Lokakuussa tauolle, joten motivaatio bloggailuun ja koko raksa hommaan laski hieman tuon päätöksen jälkeen.

Paljon jäi kesken, mutta sille ei mahda mitään. Kohta on jo tammikuu ja siitä enää hetki kevääseen ja siihen, kun hommat raksalla voi jälleen aloittaa.

Laitan tähän muutaman kuvan tämän hetkisetä tilanteesta.

Syksy ja nopeasti pimenevät illat tuli tällä raksalla vastaan. Vaikka raksavalo tuo valoa koteeseen, ei ympäröivä pimeys oikein innsotanut työn teolle tässä vaiheessa rakennustyömaata. Tässä tuli ihan jo turvaliisuuskysymyksetkin esille, kun katonrajassa keikkui meilkein pimeässä.


Meidän rakennusvalvojat suositelivat, että peitetään runko pressulla talveksi. Se on osoittanutunut hyväksi ideaksi, koska lumi ei pääse niin hyvin rakennuksen sisälle.


Rungon sisällä on nyt hauska käydä, koska pressu jotenkin kehystää tämän rungon niin, että sisätilaa on helpompi hahmottaa. Tämä on ns. keittiön seinä.
 Pieni ikkuna kuuluu pukuhuoneeseen.

 Lattiaa ei vielä ole.
 Olohuoneen ikkunat ja ovi.

 Etuosaa peitettiin myös pressuilla estämään pahimman lumen tulon järveltä päin.




























Tässä kuvassa pukkari vasemmalla, keskellä sauna ja oikealla se olohuoneen ovi. Pientä on...


Eilen käytiin kurkkaamassa, miltä tontilla naäyttää, eili onko pressu pysynyt ja kaikki ok.









































Siellä se kököttää samassa kunnossa, kun viimeksi se jätettiin. Lunta oli jo mökkitiellä niin pajon, että juuri ja juuri uskallettiin ajaa pihaan. Onneksi on korkea auto.


torstai 9. lokakuuta 2014

DIY-idea rakentamisen jämälaudoista

Rakennustyömaalla jää yleensä kainenlaisia puupaloja yli, kun sahataan lautaa sopivaan mittaan.
Kun näin tämän Riviera Maisonin peilin, tuli mieleen, että tämän voisi toteuttaa itsekkin.

Jos teolla ei ole kiire, valitse ensin sopivat palaset ja jättä ne joksikin aikaa sään armoille. Pintaa voisi myös vähän kolhia ja hioa, jotta niihin tulee eloa.

Tarvikkeina tarvitaan peiliä suurempi levy (n.10cm joka reunaan), peili, puupalikat, liimaa ja kiinnitystarvikkeet.
Peili liimataan levyyn kiinni, taakse kiinnitetään pidikkeet, joilla peilin haluaa kiinnittää seinään ja sitten liimataan puupalikat ympärille. Halutessaanhan palikat voi myös malata. Samalla tapaa voi sitten tietenkin toteuttaa muunlaisia kehyksiä esim. simpukoista tai viinipullon korkeista. 



sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Viime sunnuntaina

Viime viikonloppuna huristeltiin taas kolme tuntia Keski-Suomeen, jotta päästiin tekemään pikkuisen töitä. Eipä sitä tietenkään paljon yhdessä päivässä matkoineen saa tehtyä, mutta olen tyytyväinen päivän saldoon.

Olin käynyt K-Raudasta ostamassa muutaman jämäkasvin, koska olin päättänyt, että haluan edes joitain kasveja istuttaa tontille ennen talvea. Valikoima ei tietenkään ole kovin mahtava tähän aikaan vuodesta ja varsinkin jos haluaa kasvit edulliseen hintaan.

On muuten ihme, että osissa liikkeistä ei vieläkään ole pensaiden ja puiden hintoja alennettu. Tai jos on niin ei kovin paljon. Tuntuu siltä, että  myymälät laittavat kasvit mielummin hävikkiin, kun myyvät ne edullisesti pois... 




























Saldona kaupasta lähti mukaan yksi mustaherukka, 2 punaherukkaa, yksi karviaismarja ja yksi vuorimänty. Vuorimäntyjä olisin halunnut lisää ja kaduttaa, että en raaskinut ottaa niitä enempää, mutta kyllähän niitä kerkeeää istutella sitten ensi vuonna. 

 Tässä kohtaa tonttia kasvaa näköjään jo villivadelmaa, joten ne saavat ainakin toistaiseksi kasvaa tuossa. Toivoinkin, että sitä kasvaisi johonkin kohtaa tonttia. Tämä van täytyy pitää kurissa.



























Tässä ne nyt on istutettuna saviseen maahan. Aika näyttää, miten ne tuohon asettuvat. Jos ensi viikonloppuna menemme tontille, niin lisään noihin vielä multaa ja laitan kuorikatetta päälle.
M vei jo  mullat ja kuorikkeet tänä viikonloppuna tontille, joten ne odottelevat siellä valmiina. 


Takareunalle ajattelin istuttaa jotain hedelmäpuita. Ainakin omenaa ja kirsikkaa, mutta ne saa jäädä kevääseen. Nyt katsellaan, miten nämä selviävät talvesta.




























Viimeisenä istutin tuon vuorimännyn. Kuten kuvasta näkyy, niitä olisi voinut olla enammänkin. Ajattelin, että tuohon reunustaan voisi tehdä sellaisen osion, jossa on ikivihreitä kasveja. Tuossahan on noi kuuset jo valmiina, joten siihen sopii kivasti myös mm. vuorimäntyä ja tuijaa.

Viime viikonloppuna teststailtiin myös väriä. Se ei tuossa yläkuvassa vielä näy, mutta maalattiin siis vasta kaksi seinää. Valitettavasti alkoi satamaan, joten kahden seinän jälkeen päätettiin, että nyt riittää siltä erää.

 Toi oikea reuna näyttää ihan kauhealle. Okej. Tossa vaiheessa maali on vielä kostea, mutta näkee heti, että tässä vaiheessa on otettu eri liotuksessa ollut suti käyttöön.


 Nyt arvomme, että onko tuo liian tumma saunamökkiin vai ei.Väri on  Tikkurilan Piki. Jos tuolla maalataan mökkikin, niin pitäisikö sitä keventää valkoisilla ikkunanpielillä ja ovilla VAI kevennetäänkö väriä niin, että saunasta tulee harmaa... Onneksi tätäkin joudutaan miettimään ensi kevääseen.

Kolmantena jobina oli suojata saunamökki toiseen kertaan homesuojalla.


Kuvasin samalla mökkiä sisäpuolelta. Kuten jo aiemmin kerroin, tuo keittiö juttu mietityttää tällä hetkellä kovasti. Vaikka sekään ei ole kovin ajankohtaista, kun on ensi kesän juttuja.
Pienihän tästä tulee, mutta tässä pitäisi pärjätä ainakin seuraavat pari-kolme vuotta.

 Tässä löylyhuoneen ikkuna ja ovi.

Tässä on tupa. Tupa tule olemaan ihanan valoisa isojen ikkunoiden ansiosta. Tästä meidän mallista on jätetty yksi ikkuna pois, että saadaan vähän enemmän myös seinäpinta-alaa. 
Nyt kun tuota männyn väriä katselen, niin voin jo todeta, että seinät ja katto tullaan maalaamaan valkoisella kuultomaalilla. Se on kyllä ollut koko ajan tarkoituksena, mutta nyt jo näkee, kuinka keltaista tuo mänty on, niin ei iske minuun ollenkaan.

 Tässä tuvan ovea ja ikkunaa toisesta suunnasta. Tuohon tulee siis kaksi kapeaa ikkunaa.

 Tässä koko seinä järvelle päin. 

Tuolle seinälle pitäisi mahtua sauna ja pukuhuone. Kuheeta, kun tämä näyttää tässä vaiheessa pieneltä. Voiko tonne mahtua yhtään mitään..?

Unohdin kuvat keittiömietteitteni kannalta tärkeimmän kohda, joka vähän harmittaa. Täytyy pyytää, että M kuvaa sen tänään.

Viimeksi unohdin kuvata vessaa sisältä. Nyt muistin senkin. Tosin siellä, ei tällä erää tapahtunut mitään. Meidän neidillä oli kaveri mukana, joten tällä kertaa heidän touhunsa keskittyi vesileipien heittoon ja kiipeilyyn raknnustelineillä. Teki tytöt vähän myös hommiakin, nimittäin auttoivat minua kuoppien kaivuussa ja istuttivat tammenterhoja.


Meidän vessa on aika iso, joten se tulee jossakin määrin olemaan myös varasto. En kuitenkaan halua siitä sellaista, että istumme varastossa pöntöllä, joten tuota sisustusta täytyy vielä miettiä. 
Takaseinään on tarkoitus tulla raitoja, siksi tuo ei ole tasaisesti maalattu.


Meidän koirat ovat tuollaista aika lyhytkarvaista mallia ja niille tulee helposti kylmä. Raksalla ei oikein ole lämmintä paikkaa, joten tämä tyttö värjötteli vessassa. Savisella pihalla makaaminenkaan ei oikein miellyttänyt.

Varaston puoli vajassa näyttää tältä. Aikamoinen kaaos. Tänne tulee hylly, kunhan saadaan raahattua se sinne. Harmittaa, että en saanut tungettua sitä M:n mukaan tälle reissulle...

Tammenterhojen istutus meneillään. Saa nähdä, lähteekö niistä yksikään kasvamaan. Istutettiin ne lähinnä testimielessä. Olisihan se kiva, jos joku niistä edes lähtisi kasvuun.


Tässä kaivellaan kuoppia pensaille. Tuo savimaa maustettuna puunjuurilla on aika haasteellista kaivaa.


Ja tässä sitten keikkumista telineillä.

Ens viikolla laitan sitten raporttia tämän viikonlopun edistymisestä. Siellä on laitettu kattoristikoita paikoilleen oikein urakalla.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Sisustus mielessä

Vaikka rakentaminen edistyy hitaammin, kun luultiin, en siltikään malta olla miettimättä sisustusta.
Asiat on hieman selkiytyneet mielessäni alakerran värityksestä.
Värit tulevat olemaan valkoinen, musta, harmaa, beige ja punainen. Ruskeaa tulee jonkin verran ainakin rottingin muodossa.

Varsinkin sohva on tuottanut minulle jonkin näköistä ahdistusta. Ensinnäkin koko pitäisi olla pieni, mutta samalla siihen pitäisi mahtua ainakin kolme ihmistä istumaan ja siinä pitää pystyä nukkumaan.
Haluan divaanisohvan, koska sohva on minulle ennen kaikkea rentoon lekotteluun tarkoitettu.
Etenkin väri on tuottanut päänvaivaa. Ajatukset on tähän saakka pyörinyt hiekan ja harmaan sävyissä, samalla olen kuitenkin pelännyt, että huoneesta tulee liian ankea väriltään. Olen nimittäin päätymässä keittiön kaapeissa Ikaean harmaaseen Bodby-sarjaan Varnhem-vetimillä.



Haluaisin, että pieni mökki on lämmin ja raikas sävyiltään. Liika valkoisuus saattaa olla liian kylmää ja harmaa ja beige yhdessä liian värintöntä klönttiä.
Niinpä siis keksin, että sohva voisi olla punainen.Ihan selkeä raikas punainen. Ikinä en osaisi sellaista kotiini ostaa, mutta miksi mökin pitäisi olla samanlainen, kun koti on? Toiminnatkin siellä on ihan erilaisia ja mielestäni puhdas punainen väri raikastaa kivasti kokonaisuutta.

Punaisen sohva-ajatuksen innoittamana testailin erilaisia ovinuppeja ystävältäni saamaan seinäkaappiin, joka matkaa mökille. Jo nupeista näkee, että valkoinen ja punainen on raikas yhdistelmä ja uskon, että se on juuri se juttu, joka raikastaa mökkin ilmeen.




tiistai 23. syyskuuta 2014

Mietteitä tontista

Sunnuntaina katselin tonttia vähän sillä silmällä, että mitä sille voisi tehdä.
Lääniähän siinä riittää ja osa tontista saa jäädäkin toipumaan hakkuista ja tyydytään sillä alueella  pitämään vain kasvustoa aisoissa.

Tontillahan ei nykyisin ole montaakaan puuta, mutta se ei oikeastaan haittaa. Hakkuiden jälkeen, kun käytiin ensimmäistä kertaa tontilla, oltiin aika shokissa, kun puita oli karsittu oletettua enemmän. Nyt onneksi silmä on jo tottunut aukeaan maisemaan.

Sitten käyn vähän läpi tonttia. Tonttihan on savimaata, joka on onneksi suurimmalta osaltaan painunut aika kovaksi.


Tontille on tehty tuon savipohjan takia ojat, jotta vedet valuvat niihin, eivätkä saunamökin rakenteisiin.
Aika näyttää kuinka paljon niissä tulee vettä liikkumaan. Jos ne jätetään tollaiseksi, olisi kiva hieman kaunistaa nitä jollakin tavalla. Mietin, jos laittasi tuonne pohjalle sellaisen kivipuron ja reunoille jotain heinää tai peitekasvia. 


Tämä osa on saunan vasemman reunan ja naaprin tontin välinen alue. 
Tällä hetkellä mulla ei ole tälle suuriakaan suunnitelmia. Täytyy katsoa vähän, millaiset terassit saadaan tehtyä ja siitä sitten lähdetään muokkaamaan tätä aluetta. Ainakin joku polku rantaan täytyy tehdä. Muu alue laitetaan ainakin ensi alkuun nurmikolle ja naapurin rajalle tulee jotain pensasta näkösuojaksi.  


Tässä on sitten vajan ja naapurin rajan välistä aluetta. Kuvassa näkyy myös sitä kaunista ojaa. 
Tämä alue tulee myös nurmikolle. Lisäksi tänne istutetaan hedelmäpuita ja marjapensaita.


Tämä on meidän kaunis ranta. Tästä on raapastu pintaa pois ja raivattu risukkoa. 
Idyllistähän olisi laittaa tähän hiekkaranta, mutta voi olla, että se huuhtoutuisi järveen. Vesi nousee tässä kohtaa keväisin aika korkealle ja tuo heinikkohan on  usein veden alla talven ja kevään ajan.
Luultavsti siis joudutaan laittamaan tähän nurmikkoa ja tietenkin laituri. 


Tässä toisesta kuvakulmasta aluetta, joka tulee nyt aluksi pelkälle nurmikolle. Kun saadaan se terassi ja polku tehtyä, niin sitten voisi miettä  jotain kukkapenkkiä tai pensasta. 


Tässä toinen mun puutarha-assisteteista. 


Tämä osa on  vajan edessä olevaa aluetta. Tässä näkyy jälleen tuota ojaa. Tien pätkä menee tuohon meidän saunamökin eteen. 
Tähän ajattelin jotain havukasvi rykelmää ja ehkä jotain muuria... Tämäkin alue on suht iso, joten jotain muutakin täytyy kyllä keksiä. 


Tämä on myös vajan edessä olevaa aluetta. Vasemmalla näkyy se kohta, johon ajattelin laittaa havukasveja. 
Tälle alueelle pitää tehdä ainakin pari polkua ja sitten voisi miettiä jotain pientä oleskelualuettakin. Varmaan tännekkin täytyy ruohoa laittaa, vaikka en kyllä ole kovin innoissani suurista ruohokentistä. Se on valitettavasti vaan niin helppo tapa saada siisti piha-alue nopeasti. 



Tässä tuo kivialue lähempää. Tätätkin täytyy hieman siistiä. Tähän voisi myös istuttaa jotain noiden parin pienen kóivun lisäksi. 


Tämä kuusikko on vajan ja saunamökin välissä. 
Toi multakasa on mun ensimmäinen puutarhajuttu. Istutin siihen muutaman sipulikasvin kevättä piristämään. Täytyy vaan toivoa, että ketään ei käy syömässä niitä.


Tämä kohta on tuon ylempänä näkyvän kivikon vieressä. Tähän kohtaan tehdään kasvimaa. 


Tää piti vaan kuvata, koska tämä on niin huvittava. En tajua, miksi tätä puuta ei oltu kaadettu... Naureskeltiin, että tästähän tehdään toteemipaalu. =D


Tämä on sitten kasvimaa-alue toiseen suuntaan. Takaosassa on alue, johon tulee hedelmäpuut, marjapensaat ja ruohkenttä. Ajattelin, että osa kasvimaan alueista laitettaisiin hiekalle. Osa hyötykasveista istutetaan istutuslaatikoihin ja osalle tehdään penkki. Johonkin kohtaan haluan myös jossakin vaiheessa kasvihuoneen, mutta en osaa sanoa vielä tässä vaiheessa, riittääkö rahkeet vielä ensi kesälle... 

Paljon on siis hommaa tiedossa myös pihan suhteen ja tässä ei ollut kun tällainen karkea suunnitelma. Mutta ei oteta asiasta stressiä, vaan tehdään yksi asia kerrallaan. =)