sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Lisää ostoskuvia



Täyttöjä odottelemme edelleen, joten laitanpa taas pari kuvaa sisustushankinnoista. 
Tuo matala yöpöytä on just hyvä vintille, jossa katon korkeus on joissakin kohdissa tosi matala. Löysin sen Kodin ilo nimisestä sisustusliikkeestä Kylmäkoskelta. Hintakaan ei ollut paha 25€.

Saippuateline tulee ulkovessan seinään, johon pitäisi vielä ostaa käsienpesu "automaatti", sellainen hanallinen vesisäiliö. 

Kukkakorit on ystäväni löytö Siwasta. Niitä on yhteensä neljä kappaletta, kaksi roikkuvaa ja kaksi tavallista. Hintaa näillä oli huimat 4€/kpl koosta riippumatta. Nämä taitavat päästä käyttöön vasta ensi kesänä...

Naulakko on ihan perus juttuja, joka olisi tarkoitus maalata saunaan sopivin värein. 

Vasemmalla näkyy tarjotinpöytä, mutta en viitsinyt avata sitä tällä kertaa. Se on näppärä pikkupöytä, joka sopii niin sisälle kun ulos ja saa tarvittaessa kasaan pieneen tilaan. 

perjantai 25. heinäkuuta 2014

Rasia tulitikuille

Olen nyt päässyt tässä bloggaamisen maailmassa niinkin pitkälle, että olen asentanut Bloggerin puhelimeeni. 
Tämä helpottaa ainakin kuvien latauksessa puhelimesta blogiin. Minulla on nimittäin ollut vaikeuksia saada yhteys puhelimen ja tietokoneen välille. 

Ollaan oltu nyt pari päivää tien päällä. Mökkiprojektia kuitenkaan unohtamatta.

Minulla on ollut etsinnässä jo jonkin aikaan seinäteline tulitikkurasioille. Pienenä ukkini mökillä oli sellainen ja äitini mökiltä löytyy sellainen myöskin. Anoppini ei puolestaan muista koskaan kuulleenkaan sellaisesta. 

Tikkurasiatelineelle ei taida nykyään olla kysyntään, koska sellaisen telineen löytäminen on osoittautunut yllättävän vaikeaksi. Eilen kuitenkin löysin ihan hyvän vaihtoehdon etsimäni telineen tilalle. 


Kaupasta löytyi myös tuo sydän kyltti, joka ehkä menee vessan oveen...

Näitä piti sitten lähteä ihan Luumäeltä asti etsimään, mutta olen oikein tyytyväinen tuohon rasiaan.

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Possu

Ettei nämä päivitykset olisi vain pelkkää kuoppien kuvaamista, niin laitetaanpa yksi sisustushankinta kuvakin.

Edelleen minulla on sisustus mielessä ja teen hankintoja, kun joku kiva juttu tulee vastaan. Yksi viimeisistä hankinnoista eiliseltä on possun näköinen ovistoppari. Juu, ei niitä tarpeellisempia ehkä, mutta eihän sitä tiedä, miten ne ovet tulevat toimimaan. 


Aika söpö mielestäni. Tytärkään ei halunnut millään jättää tätä kauppaan. Ajattelin, että käsittelen sen vielä suoja-aineella ettei heti likaannu. 
Possun alla oleva ruukku on myös uusi mökkihankinta.

Perustusten teko lähes valmis

Viime viikolla M oli parin kaverinsa kanssa tontilla viimeistelemässä pilareita. Tällä hetkellä pohjat onkin täyttöä vaille valmiit.

Kun tämä homma ei ole edennyt muutenkaan ihan kun Strömssössä, niin tässäkin vaiheessa taas tyssää. Maansiirtomiehellä on kiireitä, eikä hän välttämättä kerkeä tekemään täyttöjä ennen elokuuta!

Tässä sitä nyt sitten taas odotellaan pahimmillaan kolme viikkoa pystymättä tekemään mitään. Hilppasen ahistaa että aika loppuu kesken....

Pari kuvaa pilareista, routasuojista ja putkista.


 Tämä on varastomökin pohjaa.


 Kuvaa varaston kohdalta saunamökille. Aikamoisella savella on toi ympäristö tällä hetkellä.




Vaskitsakin näkyi hengailevan tontilla. Onneks ei kyy. Meillä kun on nuo kaksi koiraa, 
niin hieman jännittää noi käärmeet. 


Huomenna hurautetaan taas tontin kautta ystävien mökille. Käydään nyt edes kurkkaamassa, miltä siellä näyttää, vaikka töihin ei tällä erääkään päästä.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Sähkö

Kuultiin naapurilta, että alueelle ollaan vetämässä uutta maakaapelia sähkölle ja ajateltiin kysäistä uusi tarjous Elenialta.

Ajateltiin, että hinta voisi olla laskenut syksyn n. 17 tunhannen euron tarjouksesta. Arvatte varmaan, että meinasin lentää pyrstölleni, kun M laittoi minulle tuon tarjouksen.
Hinta on melkein kaksinkertaistunut syksystä!


En oikeesti tajua tuota Elenian systeemiä... Mulla on tunne, etä siellä yritetään laittaa tämän maakaapelin veto uusien liittyjien piikkiin...

Nyt olis kuulemma tälle alueelle tulossa joku muukin liittyjä, mutta kappas, tuohon edullisempaan liittymätarjoukseen pitäisi olla kolme liittyjää.

Jotenkin tämä ei vaan mene minulla jakeluun siksi, kun meidän naapirilla on sähköt ja heidän talonsa on noin 100 metrin päässä meidän saunasta ja sauna noin 50m päässä...Elenialta tulee löpinää siitä, että pitäisi vahvistaa johtoja ym., tuo on kuitenkin kaava-aluetta, eikä mitään keskellä ei mitään seutua, joten tuo peruste ei minun mielessäni riitä perustelemaan tuollaista hintaa.

Kun kompressori sanoi itensä viime viikonloppuna irti, lupasi naapuri ystävällisesti lainata meille sähköänsä, joka satiin jatkoroikalla meidän rakennusmaallemme.

Siis sähkö on roikan päässä mökistämme, mutta kun Elenia sen meille vetäisi, olisi summa tuo 36 816€, johon ei kuulu edes asennukset, eikä pääkeskus.

Aivan käsittämätöntä....


No, me jatkamme aurinkosähkön suunnittelua. Ollaanpahan omavaraisia. Ei ole mielestäni mitään järkeä vetää 20 tuhannen euron mökille ton hintaisia sähköjä.