sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Isutuksia

En nyt vielä tässä vaiheessa ole kovin tarkkaan miettinyt istutuksia, mutta sen verran kitenkin, että Hortensioita, Jasmina, Syreeniä ja Pioneja haluaisin ainakin laittaa jonnekkin.

























Nauhoja kiinnittämässä

Eilen tehtiin pikkuinen turnee tontille. Kilsoja mittariin taisi tulla melkein 700 km.

Mökkitontille pääsi tällä kertaa ajamaan "kääntöpaikalle" saakka, koska korkein vesaikko oli leikattu tien reunoista ja keskeltä pois.




















 


















Vaja väliaikainen asuintila, joka rakennetaan ensiksi ja olisi sitten tarkoitus olla myöhemmin vierasmaja, tulee luultavasti kuvan ulkopuolelle oikeaan reunaan...

Aluksi tehdään kunnon pohja tielle ja tuolle kääntöpaikalle, niin olisi loogisinta tehdä kaikki toiminnot lähelle sitä ja sitten myöhemmin laajentaa tuota aluetta tarpeen mukaan.

Kuvassa olevat kuuset kaatuvat kaikki. Alueella oli pientä koivikkoa, muutamia koivuja, leppää ja muutama mänty, jotka saavat jäädä. Muutama pihlajakin löytyi, joka on mielestäni kiva juttu.







































Tytär merkkaa koivua. Tien reunassa on koivukujan alku, joka on kiva säästää. Kuva on otettu tieltä päin ja kuvassa näkyvä alue on lähellä naapurin tonttia. Ajateltiin, että tuo alue saa kyllä muutenkin jäädä koskematta tässä vaiheessa.



































Naavaa roikkui kuusien oksilla. Eikös se ole puhtaan ilman merkki...?


 Järvestä pikku hiljaa noussut maaperä oli tällä reissulla veden pinnan yläpuolella. Alue on kasvanut täyteen reilut puolimetristä vesiheinää.
Tämä alue on melko vetistä tällä hetkellä ja saattaa olla maaperältään aika arvaamatonta. Koitettiin kävellä sitä jonkin matkaa, mutta todettiin, että joku raivausväline olis ollut hyvä idea ja käännyttiin takasin.



 







Kuvaa jättömaalta rantaan päin. Paljon puuta tulee kaatumaan.



Tässä kohtaa tuota jättömaata on aika paljon ja järven rantaan on matkaa. Hauskaa olisi tehdä joku parin laudan levyinen polku tuonne päätyyn.









Merkattuja puita.


Tämä kuva on aivan tontin vasemmasta laidasta. Tässä kohtaa on tällä hetkellä ainoa paikka, josta on lyhyin matka rantaa. Tähän siis joutuu varmaan laittamaan laituri.
Ainoa miinuspuoli on se, että naapurit ovat tässä kohtaa ihan vieressä. Näillä nyt mennään tässä vaiheessa. Voihan sitä tosiaan tehdä sen polun jättömaalle ja tehdä toisen laiturin sitten tuonne jättömaan päätyyn, kun ollaan hieman enemmän tutustuttu tonttiin.

Tässä alkuvaiheessa mietittiin tynnyrisaunaa tuonne rantaan, jotta olisi edes joku peseytymispaikka.

Seuraava reissu tontille on sitten syksymmällä. Tällä erää ei merkattu vielä totaalisesti raivattavaa kohtaa, joten se täytyy vielä merkata.

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Tänään tontille

Täällä Etelä-Suomessa sataa vettä. Tänään on tarkoitus hurauttaa kohti Keski-Suomea. Sinne on luvattu sateet vasta iltapäiväksi, joten toivottavasti ei tarvitse sateessa talsia.

Taas kiva pihapiiri ja mökki Hamptonin tyyliin. Uima-allasta ei varmaankaan meidän pihaan tule, mutta isoa terassia kylläkin.

Lexingtonin ja yleensä Hamptoniin liitetty tyyli on sitä, mistä tykkään ja olisi kiva saada mökille.

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Pari kuvaa muistiin

Pari inspis kuvaa talteenTraditiona Homen sivulta. 

Ensimmäisessä kuvassa viihtyisän näköinen terassi. 
Tykkään mökin väristä ja pieniruutuisista pariovista. 

Rottinkikalusteet ovat myös kivat. Olemme M:n 
kanssa miettineet tuollaista isoa pyöreää pöytää. 
Sen äärellä on kivempi istua ja jutella, kun suorakaiteen muotisen.

 

Tässä kuvassa miellyttää koko mökki; ikkunat, savupiippu, ympäristö ja väri.


keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Raivaus alkanut

Saatiin tänään kuulla, että tontilla on käyty raivaamassa vesakkoa. Maisema on kuulemma muuttunut, eikä mikään ihme, on siellä sen verran kasvillisuus alkanut rehottmaan muutaman vuoden takaisen hakkuun jäljiltä.

Nyt olis hyvä hetki käydä tontilla merkkaamassa puut, joita ei kaadeta ja rakennuksille tarkoitettu alue, ennen kun kasvillisuus intoutuu taas rehottamaan. Niinpä siis päätimme, että lauantaiaamuna lähdetään ajelemaan kohti Keski-Suomea.

Täytyy muistaa ottaa kamera mukaan...

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Takka terassille

Yksi mökin ns. must have juttu on kyllä terassilla oleva takka. Haluaisin ison terassin, johon mahtuu ruokapöytä ja sohvaryhmä. Osa tilasta saisi olla katettu. Katetulle osalle laittaisin sohvaryhmän ja siinä saisi olla myös ulkotakka, jonka äärellä voi istua ja nauttia illasta ja takkatulesta.



maanantai 24. kesäkuuta 2013

Kylpyhuone

Pinterest on aivan ihana paikka etsiä inspiraatiota. Olen pinnannut sinne kymmeniä kuvia mökin ideointia varten.
Laitan tässä nyt yhden kollaasin kylpyhuonetta ajatellen. Nämä saattavat olla hieman suureleisiä, mutta ainahan sitä saa haaveilla. Ja jotakin voidaan kyllä varmasti toteuttaa.

 Vasemmalla ylhäällä ihastuin noihin väreihin ja karuun fiilikseen, silti siinä on nykyajan luksusta sadesuihkuineen. Kiinteät hyllyt lähellä suikua on myös tyylikäs ja käytännöllinen ratkaisu.
Olen jo vuosi ihaillut tuollaista luonnonkivistä tehtyä lattiaa. Näin sellaisen ensimmäisen kerran Risto Matti Ratiasta kertovassa jutussa, jossa hän esiteli Helsingin kotiaan. Päätin jo silloin, että joskus haluan tuollaisen lattian johonkin.

Keskellä ylhäällä olevassa kuvassa tykkään tuosta ulkona olevasta suihkusta. Tuon tapaisen nurkkauksen vosi tehdä saunan läheisyyteen terassille, viereen vaikka ulkona pidettävä kylpyamme...

Oikealla ylhäällä olevassa kuvassa on kaikkea ihanaa. Lasiovet ovat tyylikkäät ja pitää roiskeet oikeassa paikassa. Materiaalit tuovat luonnollisen tunnelman.
Miksipä ei siis yhdistäisi vasemman ja oikeanpuoleisia elementtejä keskenään... 
Pidän myös kuvan lavuaarista, samoin kun alla olevassa kuvassa. Yksinkertaisuutta ja silti tyylikästä. Jos vain sopiva pöytä löytyisi tai miksi ei lipasto, olisi se myös hyvä tapa kierrättää vanhaa.

Alla keskellä kylpyamme on upealla paikalla ja tyylikkäästi toteutettu. Tämä ei ole mikään must have juttu, mutta jos nyt kuitenkin halutaan hieman luksusta, niin miksipä sitä ei toteuttaisi näin. Olisihan se kiva istuskella talvella viinilasin kanssa ammeessa ja katsella upeaa maisemaa ja sen vuoden aikojen mukaan vaihtuvaa maisemaa. Tässä kyllä pitäisi miettiä ammeen paikka ja ikkunan suunta jo hyvissä ajoin.

Vasemmalla alhaalla oevassa kuvassa pidän jälleen siitä rosoisuudesta ja yksinkertaisuudesta. Vaikka mökillä olisikin ns. arjan luksusta, haluaisin kuitenkin, että se on maanläheistä ja jollakin tavalla karua. Tyylin tulisi erottautua kaupunkielämästä.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Mitä tiedossa?

Talvi on taas takana ja on aika puhallella pölyjä tästäkin blogista. Kovin aktiivinen tämä ei vieläkään tule olemaan, mutta pikkuisia päivityksiä tehdään.

Tämän kesän suunnitelmat tontilla ovat sellaiset, että elokuussa tontti raivataan puista. M kävi isänsä kanssa tontilla pari viikkoa sitten ja he tarkistivat tontin rajapyykit ja suunnittelivat puiden kaatoa paikallisen metsänhoitajan kanssa. He sopivat, että elokuussa kaatuu puuta. Syksyn aikana ajateltiin myös vahvistaa metsän raivausta varten aikoinaan tehtyä tietä ja jotain täytyisi vissiin tehdä myös alueelle, joka raivataan rakennuksia varten. Olisiko soran tuominen hyvä idea? Sais sen kohdan pidettyä
Sitä ennen meidän täytyy käydä tontilla merkkaamassa puut, joita ei kaadeta, sekä rajata alue, joka tasotetaan rakentamista varten.

Tontille ajateltiin mennä heinäkuun aikana. Etukäteen kyllä hirvittää se ötököiden määrä. =S Täytyy valita vähän pilvisempi päivä, jotta voi pistää pitkähihasta päälle ilman, että tukehtuu.

 Tässä kuvaa rannasta ns. niemekkeelle päin. Syksyllä kuvassa näkyvä jättömaa oli aivan veden peitossa. Nyt se oli näkyvillä, mutta vesi tulee läpi. Toistaiseksi se on siis aivan käyttökelvotonta. Saa nähdä, kauanko siinä menee, että se nousee sen verran, että sen voi jollakin tavalla ottaa käytöön... Vai mitä tuollaiselle tehdään. Tuodaan lisää täyttömaata?
No, se ei ole alkuaikojen murhe, vaan pläntti saa olla omissa oloissaan vielä toistaiseksi. =)




































Tässä kuvassa menee tonttien raja. Toinen puoli kuuluu appiukon veljelle ja toinen A:lle ja M:lle.


 Tässä kuvassa on se samainen metsänhoitotie, joka olisi tarkoitus vahvistaa ja jota me jo raivasimme syksyn käynnillämme. Heinä on kasvanut keskelle väylää ja puut reunoilla on kovin lähellä, mutta vesaikko, jota leikeltiin sahalla ja oksasaksilla, on näköjään pysynyt pois.
Kovin viidakkomaiset on tunnelmat ja pikkuiset koivut kasvaa kovaa vauhtia.

Rakennukset tontille antavat vielä odottaa itseään, mutta unelmoimisen ja suunnittelun voi silti jo aloittaa. Meinaankin koota tänne hieman ideoita siitä, mitä mökillä voisi olla ja miltä siellä voisi näyttää.