Nyt kun tuli käytyä tontilla, on taas pieni mökin laitto innostus päällä.
Katsastelin tossa niitä aittavaihtoehtoja ja tässä olisi yksi hyvinkin potentiaalinen vaihtoehto.
Kyseessä on Kontion malliston Leinikki, joka on ulkoisesti inhimillisen näköinen ja hintakin on kohtuullinen.
Linkki tarkempiin tietohin on TÄSSÄ.
Aluksi varasto toimisi keittiönä ja puuc olis juurikin se. =D Myöhemmin, kun mökki on valmis, niin makuutila siis olisi vierashuone ja varastopuoli toimisi sitten ihan varastona. puuc tila voisi toimia puiden varastointiin.
sunnuntai 21. lokakuuta 2012
Kuvia tontilta
Eilen käytiin tontilla katsastamassa, miltä maaperä näyttää ja arvioimassa heiman sitä, mitä siellä pitäisi ensi kesänä tehdä.
Auto jätettiin tien viereen ja aiemmin metsän raivuuta varten tehtyä tietä alettiin raivaamaan puiden taimista. Ajatuksena oli, että keväällä, kun tontille mennään seuraavan kerran, pääsee autolla ajamaan ns. parkkipaikalle saakka.
Aika paljon oli pajuntaimia, heinää, kuusen- ja männyntaimia kasvanut tielle. Katkottiin pajut ja nyppästiin kuuset ja männyt pois.
Hakkuualueelta mentiin kohti rantaa, joka oli pääasiassa kuusikkoa. Pohja oli sammalta ja puolukkaa. Runsaiden vesisateiden ansiosta tämä metsäosuus oli tosi kosteeta.
Tätä kuusikkoista osuutta saa kyllä raivata oikein olan takaa, että saadaan se vähän kuivumaan, näköalaa mökiltä järvelle ja ennen kaikkea hyttyset ja muut lentävät ötökät vähentymään.
Rannalla näkymä järvelle oli kaunis. Huomatkaa heinikko. Nyt vesi oli niin korkealla, että heinikko on veden alla. Tuo heinikko osuus on normaalisti esillä ja rantaviiva ulottuu kuusikkoa kauemmaksi nousseen maan takia. Nyt ei siis päästy selvittämään, millaista se maaperä on siinä kohtaa, mutta tämä veden nousu kyllä kertoo sen, että tässä kohdassa laituri saa olla hyvin pitkä, jos sen tähän laittaisi.
Matka jatkui rantaviivaa pitkin. Itse olisin halunut käydä katsastamassa ns. niemen kohdan, joka näkyy myöhemmin kuvissa, mutta eksyttiinkin etsimään vanhaa tynnyrisaunaa. =)
Rannassa oli jonkun vanhat katiskatkin. Naapuri, joka tuli paikalle kuullessaan moottorisahan äänen kertoi, että täällä käy paikallisia kalassa. Mahtaa niitä harmittaa, kun tänne aikanaan nousee mökki ja tämä on toisten pihaa.
Tässä näkee, miten vesi on korkeella, pensaikot on veden vallassa. Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että rannan laitto ei taida olla meidän listassa siellä ensimmäisten tehtävien asioiden joukossa...
Luulen, että laiturin paikkaa saadaan miettiä tovi... Toisaalta sellainen todella pitkä laituri olis ihana, mutta valitettavasti tulis tosi kalliiks.
Vesi ulottuu metsään saakka.
Sauna näytti olevan yllätävän hyvässä kunnossa ainakin ulkoa päin. Ovi oli lukossa, joten ei päästy kurkkaamaan sisälle.
Lähellä mäntyä maaperä oli aika heinikkoista muutaman vuoden takaisten hakkuiden vuoksi. Maaperä oli hieman mutainen, mutta kuitenkin suht kuiva.
Tämä kuva on otettu ns. parkkipaikalta männylle päin. Välissä on kyllä joku oja (joka oli ihan kuiva, ironista kyllä). Ei tiedetä, onko ojalla vielä joku tarkoitus, vai voisiko sen peittää... Tai ainakin siihen voisi laittaa jonkun siltarummin/putken ja täyttää se päältä sillaksi...
Tämä on se tuleva parkkipaikka. Tässä on varmaan tonti tasasin paikka tällä hetkellä.
Tässä vielä kuva parkkikselta männylle.
Aikamoista vesaikkoa se on tällä hetkellä....
Tämä kuva on otettu naapurin rannasta järvelle päin.
Nämä kuvat on otettu myöskin naapurin rannasta medän rantaan päin. Kuvassa näkyy myös niemi, jonka olisin halunnut katsastaa. Jos se olisi kuivaa maaperältään, olisi siihen sitten joskus kiva tehdä joku ihan simppeli grillipaikka puupenkkeineen ja avotulipaikkoineen... Sen takana on nimittäin joki, joten se olisi hauskasti järven ja joen keskellä.
Näissä kuvissa näkyvät metsät kuuluu joen toiselle polelle. Meidän tontin metsäosuus jää kuvan ulkopuolella oikealle. Kuten kuvista näkyy, ranta on ruokoinen ja luultavasti täynnä heinämätästä. Tässä vaiheessa on ihan mahdotonta edes miettiä, mihin laituri sitten joskus tulee.
Tänä vuonna ei taideta enää tontille mennä, vaan projekti odottaa ensi kevättä. Ajateltiin, että ensi kesän projekteja olisi hakkuutien tasoittaminen. Siihen voisi tuoda myös muutama lava soraa, että pohja vahvistuu. Sama kannattaa tehdä parkkipaikalle.
Sitten vois tehdä sen vajan, jotta voidaan pitää tukikohtaa tontilla.
Ensi kesä menisi sitten tonttia ihmetellessä ja mökin paikkaa miettiessä... Ja ehkä jotain alustavia töitä voisi aloittaa. Sähkökeskuksen voisi myös vetää jo ensi kesänä, että saadaan vajaan sähköä.
Auto jätettiin tien viereen ja aiemmin metsän raivuuta varten tehtyä tietä alettiin raivaamaan puiden taimista. Ajatuksena oli, että keväällä, kun tontille mennään seuraavan kerran, pääsee autolla ajamaan ns. parkkipaikalle saakka.
Aika paljon oli pajuntaimia, heinää, kuusen- ja männyntaimia kasvanut tielle. Katkottiin pajut ja nyppästiin kuuset ja männyt pois.
Hakkuualueelta mentiin kohti rantaa, joka oli pääasiassa kuusikkoa. Pohja oli sammalta ja puolukkaa. Runsaiden vesisateiden ansiosta tämä metsäosuus oli tosi kosteeta.
Tätä kuusikkoista osuutta saa kyllä raivata oikein olan takaa, että saadaan se vähän kuivumaan, näköalaa mökiltä järvelle ja ennen kaikkea hyttyset ja muut lentävät ötökät vähentymään.
Rannalla näkymä järvelle oli kaunis. Huomatkaa heinikko. Nyt vesi oli niin korkealla, että heinikko on veden alla. Tuo heinikko osuus on normaalisti esillä ja rantaviiva ulottuu kuusikkoa kauemmaksi nousseen maan takia. Nyt ei siis päästy selvittämään, millaista se maaperä on siinä kohtaa, mutta tämä veden nousu kyllä kertoo sen, että tässä kohdassa laituri saa olla hyvin pitkä, jos sen tähän laittaisi.
Matka jatkui rantaviivaa pitkin. Itse olisin halunut käydä katsastamassa ns. niemen kohdan, joka näkyy myöhemmin kuvissa, mutta eksyttiinkin etsimään vanhaa tynnyrisaunaa. =)
Tässä vielä kuvaa maaperästä metsäosuudella.
Rannassa oli jonkun vanhat katiskatkin. Naapuri, joka tuli paikalle kuullessaan moottorisahan äänen kertoi, että täällä käy paikallisia kalassa. Mahtaa niitä harmittaa, kun tänne aikanaan nousee mökki ja tämä on toisten pihaa.
Tässä näkee, miten vesi on korkeella, pensaikot on veden vallassa. Tästä voi vetää sen johtopäätöksen, että rannan laitto ei taida olla meidän listassa siellä ensimmäisten tehtävien asioiden joukossa...
Luulen, että laiturin paikkaa saadaan miettiä tovi... Toisaalta sellainen todella pitkä laituri olis ihana, mutta valitettavasti tulis tosi kalliiks.
Vesi ulottuu metsään saakka.
Löydettiin vanha tynnyrisaunakin. Tämä ei taida kuitenkaan olla enää siinä meidän tontin puolella.... Ei ihan tarkkaan tiedetä, miten se tontin raja meidän ja Pekan tontin välillä menee...
Pihalla ollut puukatos oli hieman kärsinyt. =)
Joku on unohtanut kengän terassille.
Mutaa on tullut terassille, joten vesi on joskus ulottunut näinkin korkealle. Joki, joka virtaa saunan edessä oli ihan metrin päässä saunasta. Olis siis aika lyhyt matka pulahtaa uimaan.

Joku oli myös käynyt tassuttelemassa terassilla, koska se ol täynnä tassunjälkiä.
Läheltä saunaa löytyi lähde. Naapuri kertoi, että oli joskus yrittänyt siistiä sen ympäristöä, mutta työ oli kuulemma kova. Nyt lähde jää sadeveden peittoon, joten siitä lähteviä kaatoja jokeen pitäisi syventää, että siitä saisi puhdasta vettä.
Lähteeltä katseltiin ylös hakkuualueelle ja katse kiinnittyi tähän mäntyyn. Kello oli noin kaksi päivällä ja tähän kohtaan paistoi aurinko. Jotenkin tuli tunne, että mökki olisi hyvä rakentaa lähelle tätä mäntyä...
Sijainti oli hyvä, koska se on ylhäällä kuivalla maalla, tässä kohtaa ei ole isoja puita varjostamassa, se on lähellä ns. parkkipaikkaa ja siihen paistoi aurinko kivasti. Tietenkin tätä paikka pitää vielä tutkia ja sitten miettiä, miten päin siihen se mökki joskus sijoitettaisiin...
Lähellä mäntyä maaperä oli aika heinikkoista muutaman vuoden takaisten hakkuiden vuoksi. Maaperä oli hieman mutainen, mutta kuitenkin suht kuiva.
Tämä kuva on otettu ns. parkkipaikalta männylle päin. Välissä on kyllä joku oja (joka oli ihan kuiva, ironista kyllä). Ei tiedetä, onko ojalla vielä joku tarkoitus, vai voisiko sen peittää... Tai ainakin siihen voisi laittaa jonkun siltarummin/putken ja täyttää se päältä sillaksi...
Uskokaa tai älkää, mutta tästä lähtee se hakkuutie isommalle tielle. =D
Aikamoista heinikkoa vielä tässä vaiheessa.
Tämä on se tuleva parkkipaikka. Tässä on varmaan tonti tasasin paikka tällä hetkellä.
Johonkin tähän viereen mietittiin vajaa. Vaja olisi kaksiosainen, jossa tulevaisuudessa olisi vierashuone ja työkaluvaja. Alkuvaiheessa se toimisi nukkumapaikkana, varastona ja keittiönä. Eli ns. tukikohtana.
Tässä vielä kuva parkkikselta männylle.
Tämä kuva on otettu naapurin rannasta järvelle päin.
Nämä kuvat on otettu myöskin naapurin rannasta medän rantaan päin. Kuvassa näkyy myös niemi, jonka olisin halunnut katsastaa. Jos se olisi kuivaa maaperältään, olisi siihen sitten joskus kiva tehdä joku ihan simppeli grillipaikka puupenkkeineen ja avotulipaikkoineen... Sen takana on nimittäin joki, joten se olisi hauskasti järven ja joen keskellä.
Näissä kuvissa näkyvät metsät kuuluu joen toiselle polelle. Meidän tontin metsäosuus jää kuvan ulkopuolella oikealle. Kuten kuvista näkyy, ranta on ruokoinen ja luultavasti täynnä heinämätästä. Tässä vaiheessa on ihan mahdotonta edes miettiä, mihin laituri sitten joskus tulee.
Tänä vuonna ei taideta enää tontille mennä, vaan projekti odottaa ensi kevättä. Ajateltiin, että ensi kesän projekteja olisi hakkuutien tasoittaminen. Siihen voisi tuoda myös muutama lava soraa, että pohja vahvistuu. Sama kannattaa tehdä parkkipaikalle.
Sitten vois tehdä sen vajan, jotta voidaan pitää tukikohtaa tontilla.
Ensi kesä menisi sitten tonttia ihmetellessä ja mökin paikkaa miettiessä... Ja ehkä jotain alustavia töitä voisi aloittaa. Sähkökeskuksen voisi myös vetää jo ensi kesänä, että saadaan vajaan sähköä.
lauantai 20. lokakuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)